Tuomiston rakkaudellinen kartano

Olin hiljaisuuden retriitillä Tuomiston kartanolla viikonlopun. Siinä kartanossa on sellainen rakkaudellinen hoitava ilmapiiri, etten ole moista eläissäni missään kohdannut.

Siellä on myös muutama sellainen nurkkaus, että kyyneleet vain valuvat silmistä, koska henkimaailma on niin lähellä ja avoin.

Kalle

Kun ollaan hiljaa, puhumatta, musiikkia kuuntelematta, hiljaisuutta millään täyttämättä, sitä havaitsee asioita, joita ei arjen tohinassa huomaa. Olin Tuomistolla kaksi yötä. Molempina öinä joku kulki ovesta kolmeen kertaan. Huonekaveri nukkui, mutta joku kulki huolehtimassa, että kaikki on hyvin. Huoneemme vieressä oli vain kuistin ovi, jota ei käytetä aktiivisesti. Kuka kulkee öiseen aikaa huolehtimassa, että kaikki voivat hyvin, lukittujen ovien kautta? Talon omistajan äidin isän isän isä Kalle siellä kulki. Siitä tuli niin hyvä ja levollinen mieli, että nukuin kuin tukki. Latasin unessa akkuja, ja todella lepäsin.

Anni

Sunnuntaiaamuna en jaksanut herätä aamumeditaatioon. Krooninen unenpuute vaati veronsa, ja jatkoin uniani muiden tehdessä aamuharjoitustaan. Kävin juomassa kupin teetä, ja kupsahdin takaisin vällyjen alle. Ihan hiljaa joku tuli viereeni, otti kädestäni kiinni, ja hoiti lempeästi kipeää niveltä. Torkuin puoli unessa, ja otin vastaan lempeän lämpimän hoidon. Olo oli kiitollinen ja vastaanottavainen. Heräsin vasta saadessani kupin kahvia vuoteeseen. Tuomistolla todella välitetään ja rakastetaan.

Iltapäivän viimeisessä meditaatiossa käännyin kohti ylempiä värähtelyjä. Kysyin neuvoa ja näkymystä tilanteeseeni. Ihan hiljaa paikalle saapui sama lämmin hoitava henki

joka silitti pitkään päätäni, ja antoi läsnäolonsa tuntua vahvasti. Kysyin nimeään. Anna, tai Anniina olin kuulevinani.

Hiljaisuuden päätyttyä juttelin sohvalla kartanon emännän äidin kanssa. Hän kertoi tarinoita Kallesta, kuinka Kalle keppostelee, ja kulkee pitkin kartanon maita. Hän myös kertoi, että sota-aikaan kartanossa asui paljon väkeä, kaikki huoneet pullollaan ihmisiä. Yksi heistä oli nimeltään Anni.

Muuta hänestä ei muistettu.

Höpönlöpöä

Eihän näihin kaikki usko. Eikä näitä kaikki tunne tai näe. Kaikilla on kuitenkin osaaminen, jos herkkyys riittää näitä aistimaan. Ainahan sitä on ollut kylähulluja, jotka tarinoivat mitä sattuu.

Minulle hiljaisuus teki tehtävänsä. Se kanava, jonka kautta näin isän vaikka hän oli kuollut, aukesi kirkkaammin ja selkeämmin. Vieläkin hiukan itkettää kiitollisuudesta, että antoivat itsensä kuulua ja tuntua.

Ootko sinä törmännyt ”kummituksiin”? Lainausmerkeissä siksi, etten koe heitä negatiivisina tai pahoina. Tunnen henget lempeinä, rakkaudellisina ja hoitavina.

Onko teidän suvussa”kylähulluja”, jotka ovat tarinoineet mystisiä?

Olisi ihana kuulla teidän kokemuksista.❤️

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s