Heikkouden paradoksi

Tommy Hellsten muotoili asian jota kuinkin niin, että nöyrä ihminen on tunnistanut ja tunnustanut heikkoutensa. Sen vuoksi nöyrä ihminen on vahva ja realistinen. Heikkouden myöntämisestä alkaa tutustuminen omaan syvimpään itseen.

Elämä laittaa polvilleen

Olen monesti ennenkin pohdiskellut stressiä, ja sen vaikutusta ihmisen kehoon ja mieleen. Minulle stressi on aiheuttanut hapottoman mahan, vuotavan suolen, ja niiden kammottavat oireet. Sen lisäksi uni on hajonnut. Dopamiinireseptorit eivät toimi normaalisti, joka yö jalat nykii kolmen sarjoissa pari sataa kertaa. Parasympaattinen hermosto ei pääse yöllä aktiiviseksi, jolloin uni ei palauta ja rentouta, syke eikä verenpaine laske yön aikana tarpeeksi. Kaikesta tästä seuraa krooninen unenpuute, jota hoidetaan elintavoilla ja lääkkeillä. Onneksi löysin lääkärin, joka löysi syyn oireille, jotka kuormittavat koko kehoa. Entäpä mieli, mitä sille kuuluu?

Ollakseni rehellinen, oli ihan kammottavaa kuulla olevansa rämä ja rikki. Meditoin säännöllisesti, joogaan, kiitän jokaisesta päivästä, menen säännöllisesti nukkumaan, käyn avannossa, syön hiilarit illalla, käytän unimaskia, ja silti olen rikki. Vaikka vaalin ja hoidan unta kaikilla mahdollisilla tempuilla, en osaa nukkua. En kera kaikkiaan tällä hetkellä osaa nukkua, keho ei osaa levätä unessa. Istuin diagnoosin jälkeen pitkään lounasravintolan pöydän ääressä tunnustelemassa asiaa. Omin voimin en pärjää. En osaa yksin korjata stressin hajottamaa hermostoa. Toisaalta itketti, toisaalta nauratti ihan hulluna. Istuin sen tosiasian ääressä, etten pärjää yksin. Tarvin lääkkeet, oikeanlaisen ravinnon, lempeää liikuntaa, meditaatiota, tasaisen ja rauhallisen arjen, yrittäjän kuormitus on mietittävä vielä kerran minua säästäväksi.

Heikkoudesta vahvuus

Menen tammikuussa uudelleen tutkimuksiin. Nukun taas yhden yön antureiden kanssa. Oli hyväksi itselle myöntää että olen heikko, tarvitsen apua, että saan itseni raiteilleni. Tarvitsen hoidon seurantaa, ja lääkärin miettimään kuinka uneni korjataan. On helpottavaa myöntää, että vahvuus on tavallaan harhaa. Ei elämän pidä olla pärjäämistä. Saan pyytää apua. Minulla on lupa jäädä toisten kannattelemaksi.

Elämä on kulkenut sellaisia polkuja, että on ollut oltava vahva ja pärjättävä. Pärjäsin tähän saakka. Katselen peilistä kohta nelikymppistä naista, ja totean helpottuneena, olen rakastettu ja arvokas, vaikka olen rikki. Tämän prosessin seurauksena tunnen itseni ja rajani paljon syvemmin kuin aiemmin. Itsetuntemuksen kautta osaan vetää rajat entistä tiukemmin suojelemaan jaksamistani. En tee töitä vapaapäivinä. Vaalin hyvää, iloa ja riemua. Vaalin ystävyyssuhteita. Arvostan parisuhdettani, ja kiitän joka ilta Luojaani siitä, että saan painaa nenäni mieheni selkään, ja nukahtaa. Joku päivä vielä nukun niin, että kehoni muistaa kuinka nukutaan ja päästetään irti. Joku päivä katson taakseni, ja ymmärrän kuinka suuresti tästäkin opittiin.

Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne. Haavoittuvuudessa ja heikkoudessa asuu inhimillisyys. Lempeys alkaa heikkoutensa myöntämisestä.

Ole itsellesi lempeä.❤️

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s