Hetki lepoa

Intuitio on jännä matkaopas elämän polulla. Kun antautuu intuion, eli korkeamman viisauden johdatettavaksi, asiat ikään kuin vain tapahtuvat. Ulospäin asiat näyttävät loksahtelevan kohdalleen kuin itsestään.

Tälläiset tyypit näyttävät oman elämänsä Hannu Hanhilta. Kun he päättävät tehdä jotain, kaikki ympärillä tietävät jutun onnistuvan. Intuitio kertoo heti, ihan samalla sekunnilla, onko joku juttu sinua varten vai ei. Se kertoo välillä asioita, joita vastaan tahtoo rimpuilla vastaan. Minulle intuito on kuiskinut pitkään pysähdyksestä.

Lepää

Mielestäni olen levännyt. Olen pitänyt pitkiä viikonloppuja läpi kesän. Kävin iki-ihanalla retriitillä voimaantumassa Tuomiston Kartanolla. Silti se pienen pieni itsepäinen ääni kuiskii : Lepää. Lepää ihminen, lepää. Arvaatteko mitä olen tehnyt? Ilmoittauduin kahteen uuteen koulutukseen, kun ne on niin näppärästi verkkoluentoja, että voin tässä kotona opiskella. Melkein naurattaa itseänikin.

Maailmankaikkeus toimii niin, että ellei usko hyvällä, uskoo sitten vähän isommilla kirjaimilla. Eli ei hätää, jos et kerrasta opi, universumi opettaa niin kauan, että läksy menee jakeluun.

Kuinka tämä universumin opettaminen sitten ilmenee? No, mun kilpirauhanen käy hitaalla. Puhutaan niin sanotusta subkliinisestä vajaatoiminnasta. Kilpirauhasarvot ovat viitearvojen alarajoilla, mutta oireet on kamalat. Hidastun ja hidastun, aamut vaikeimpia. Aamulämpö ennen sängystä nousua on alimillaan ollut 33.6. Se on aika vähän, kun pötköttää peiton alla. Sanomatta on selvää, että kaiken aikaa paleltaa. Arvatkaa onko tämä ollut riittävä syy levätä? Kuvittelen, että olen vain aamuäreä tyyppi, joka haluaa nauttia kahvikuppinsa rauhassa ilman häiriöitä. Tosiasissa painan vain väkisin eteenpäin, vaikka kroppa koittaa painaa jarrua minkä ehtii.

Lauleskelen usein tiukoissa paikoissa Matin ja Tepon kappaletta Vauhti kiihtyy. Se omalla tavallaan alkaa aina naurattaa, ja kiireen tuomaa stressiä saa purettua sillä. Meditoin joka ikinen päivä. Nukun hyvin. Silti inituitio kuiskii , lepää.

Opetus sen kun jatkuu. Huomenna on varattuna aika ortopedille hoitosuunnitteluun. Tuleeko iso vai pieni korjaus selviää huomenna. Yliliikkuvat nivelet lahoavat käsiin. Tai tässä tapauksessa kylläkin jalka. Tarkemmin sanottuna jalkapöytä korjataa uudelleen. Viimeksi, kun tuo koipi operoitiin, olin 3 kuukautta sairauslomalla. Otin lopputilin, vaihdoin uuteen työhön. Kaikkien leikkauksen jälkeisten myllerrysten jälkeen asun täällä missä asun, teen työkseni tätä mitä teen, ystävinäni on juuri nämä ihmiset, jotka olen täältä löytänyt. Nyt jalkaa särkee. Se turpoaa. On sitä särkenyt 3 vuotta. En ole enää juossut. Kävely ja seisominen kipeyttää sen. Mutta yliliikkuvan ihmisen niveliä kolottaa aina. Siihen tavallaan tottuu, sitä pitää oman kehonsa ominaisuutena. Ei siihen osaa hakea apua. Ei ennen kuin sattuu niin paljon, ettei sitä enää kestä.

On pakko myöntää, mua melkein pelottaa mitä huominen tuo tullessaan. Mutta sitten päätän hengittää. Luottaa. Hengitän. Luotan. Hengitän. Luotan. Hengitän. Otan vastaan. Ekä mua pelota enää. Tulkoon iso tai pieni korjaus. Intuitio vie eteenpäin. Käy juuri niin kuin pitääkin käydä. Hengitän, luotan, otan vastaan. Ja kappas, juuri nyt, tässä hetkessä, tässä välitilassa on kaikki hyvin. ❤

img_20180816_0758031680709945.jpg

Kävin eilen illalla hakemassa uudet kortit postista. Nostin tämän tänä aamuna. Universumilla on tapana opettaa niin kauan, että oppii! 😀

Puukuvan otti Sanna H. Ihana pieni lepohetki puuta halaillen, jonka ilmiömäinen kuvaaja ikuisti.

3 kommenttia artikkeliin ”Hetki lepoa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s